OIKOPOLKU
Elämästä pudonnut kuva Projektin kuvaus Sosiaalialan ja TIO:n työn yhdistäminen TIO Soveltava teatteri Projektin kulku Työpajat Draamatyöpaja ikäihmisille Taidetyöpaja nuorille TIO:n erityisosaaminen Näyttely Elävä Galleria Museodraama Yhteenveto Lähteet

ELÄMÄSTÄ PUDONNUT KUVA

omistettu

Rouva Syksylle
Rouva Kanervalle
Rouva Ruusulle
Rouva Koivulle
ja Rouva Aamunkoille

sekä sinulle Rohkea Susi
ja sinulle Runokettu

Toivo.

Projektin kuvaus



Tahdotko kertoa tarinasi? Tahtoisin kuulla sen.


Elämästä pudonnut kuva on projekti, jonka aikana työskenneltiin teatterilähtöisin menetelmin kahdessa eri yhteisössä ikäihmisten ja sijoitettujen nuorten parissa. Projekti koostui työpajaosuuksista ja niiden lopputulosteena elämyksellisestä näyttelystä. Soveltavan teatterin avulla työpajaan osallistujat pääsivät kokemaan osallisuutta ja tuomaan esiin omaa ääntään tekijänä, ei pelkästään kokijana. Toiminnan tavoitteena oli antaa mahdollisuus jakamisen kokemiseen yhteisen tekemisen äärellä ja tuoda samalla ihmisen yksilöllisyyttä näkyväksi kunkin osallistujan oman tarinan kautta. Työpajaosuuksissa työskenneltiin teatterilähtöisin menetelmin antaen tilaa ja aikaa osallistujien omille tarinoille. Työpajojen lopputulosteena toiminut näyttely raotti paloja prosesseista ja niihin osallistuneiden ihmisten tarinoista installaatioiden, valokuvien ja ääniteosten avulla. Sen tarkoitus oli antaa työpajaan osallistuneille mahdollisuus nähdä oma tarinansa pienen etäisyyden päästä ja kenties mahdollistaa näin voimaantumisen kokemus.

Projekti toimi Minttu Häkkisen ja Päivi Tuen teatteri-ilmaisun ohjaaja -opintojen monimuotoisena opinnäytetyönä esittävän taiteen koulutusohjelmassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyöllään Elämästä pudonnut kuva he vastaavat käytännön kautta siihen, mitä uutta soveltavan teatterin erityislaatuisuus voi tuoda sosiaalialan työhön. Voisiko soveltava teatteri tuoda uusia käytänteitä jo olemassa olevien rinnalle sosiaalialan työssä, ja millaisen tekemisen laadun teatteri-ilmaisun ohjaaja tuo mukanaan?

Monimuotoisen opinnäytetyön muotoon päädyttiin, koska opinnäytetyöllä haluttiin lähestyä käytännön työelämää, ja käytännön osaamisen näyttäminen pelkästään kirjallisessa muodossa tuntui vaillinaiselta. Verkkomuotoon päädyttiin, koska opinnäytetyöstä haluttiin tehdä projektinsa näköinen. Projekti voi tulla lähemmäksi lukijaa, kun sen muotokieli jatkuu osana opinnäytetyötä. Projektissa työskentely synnytti konseptin Elämästä pudonnut kuva, jonka on tarkoitus toimia työnäytteenä, eräänlaisena käyntikorttina, tulevassa työssä teatteri-ilmaisun ohjaajana. Elämästä pudonnut kuva -projektia raportoidaan oman tekijyyden kautta ja sillä avataan sitä, minkälaisia tekijät ovat teatteri-ilmaisun ohjaajina. Opinnäytetyössä hyödynnetään autoetnografista tutkimusotetta, jossa oma kokemus asetetaan avoimesti tarkasteltavaksi tutkimuksen osana (Kinnunen 2008, 20).



Olen ensimmäiseltä koulutukseltani sosionomi (AMK). Työskentelen yksityisessä lastensuojeluyksikössä. Haluan tässä projektissa tutkia, kuinka voin käyttää teatteri-ilmaisun ohjaajan erityisosaamista, soveltavan teatterin menetelmiä lastensuojelutyössä. Mitä draamatyöskentely voi tuoda korjaavaan vuorovaikutussuhteeseen lapsen ja aikuisen välillä? Millaista arjen sisältöä työskentely voi lapselle tuottaa? Millaisia kohtaamisia se voi synnyttää? Tavoitteenani on mahdollistaa lapsen näkyväksi tulemista itselleen ja vähän muillekin.

- Päivi Tuki



Olen toiselta koulutukseltani nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja ja opiskelen lisäksi parhaillaan nukketeatterikasvattajaksi. Valmiuksia tämän projektin tekemiseen olen saanut niin teatteri-ilmaisun ohjaaja -koulutuksesta kuin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja -opintojeni ajalta. Elämästä pudonnut kuva -projektissa työskentelin teatterilähtöisin menetelmin viiden ikäihmisen kanssa. Olen tässä projektissa tahtonut omalla toiminnallani teatteri-ilmaisun ohjaajana edistää taiteen keinoin ikäihmisten osallisuutta yhteiskunnassamme. Teatterilähtöisten menetelmien avulla tahdoin tuoda näkyväksi heidän tarinansa, jotta he voisivat nähdä itsensä uusin silmin ja tulla yhä näkyvämmiksi itselleen ja muille.

- Minttu Häkkinen

Sosiaalialan ja teatteri-ilmaisun ohjaajan työn yhdistäminen


Sosiaalialan ja teatteri-ilmaisun ohjaajan työn yhdistäminen kiinnostaa minua tulevassa työssäni. Koen näitä kahta ammattialaa yhdistämällä saavani tehdä minulle tärkeää työtä juuri minulle ominaisella tavalla. Saan tehdä ihmisläheistä työtä, ihmiseltä ihmiselle, oman taiteilijuuteni kautta, käyttäen hyödyksi kummastakin koulutuksestani saatua ryhmänohjaajan ammattitaitoa. Minulle oli tärkeää, että sain yhdistää näitä asioita myös teatteri-ilmaisun ohjaaja -opintojeni opinnäytteessä, sillä koen tämän olevan tärkeä käyntikortti tulevaisuuden kannalta. Se, että päädyin tekemään projektin Elämästä pudonnut kuva yhteistyössä juuri Päivin kanssa, oli monien yhteisten jakamisen hetkien sekä taiteellisten ajatusmaailmojen yhdistymisen seuraus. Uskon myös, että yhdessä tekeminen synnyttää väistämättä enemmän kuin yksi ihminen voisi ikinä saada aikaan. Päivin sosionomin taustasta on ollut minulle korvaamatonta hyötyä työpajojen aikana vertaistuen muodossa.

- Minttu Häkkinen


Olen ensimmäiseltä koulutukseltani sosionomi (AMK) ja toimin lastensuojelutyön parissa. Pääpaino työssäni on erityislasten kuntouttavassa hoidossa ja kasvatuksessa. Valmistun pian teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Toivon voivani jatkaa Elämästä pudonnut kuva –projektin myötä työskentelyä kahta itselleni merkityksellistä lajia yhdistäen – erityislasten kanssa työskentelyä ja taiteen tekemistä. Projektin myötä lastensuojelutyöhöni on tullut lisää syvyyttä. Olen saanut tutustua siinä mukana olleisiin nuoriin uudella tavalla ja nähnyt heistä puolia, joita en ole aikaisemmin osannut nähdä. Konkreettisesti projekti on mahdollistanut kohtaamisia sijoitettujen nuorten arjessa yhteisen toiminnan äärellä. Se on synnyttänyt vuorovaikutuksen taidetta. Minttu on työparina vahvistanut uskoa omaan tekemiseeni hetkinä, jolloin en ole osannut nähdä metsää puilta. On tuntunut hyvältä saada olla Mintun tukena hänen matkassaan. Työelämälähtöinen opinnäytetyö on mahdollistanut sen, että olen saanut olla luomassa työyhteisössä käytännettä, josta voi tulla jotakin pysyvää. Jatkuvaa. Uutta.

- Päivi Tuki

Metropolia Ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmassa sanotaan, että teatteri-ilmaisun ohjaaja on draaman ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat soveltavan teatterin eri työtavat, ryhmien ohjaaminen sekä työskentely monialaisissa yhteistyöprojekteissa. Teatteri-ilmaisun ohjaajat toimivatkin eri alojen rajapinnoilla soveltaen työssään teatterilähtöisiä toimintamalleja, mutta voivat kuitenkin sijoittua myös perinteisen teatteritoiminnan alueelle. Opetussuunnitelmassa mainitaan myös, että teatteri-ilmaisun ohjaajat ”edistävät taiteen tulemista aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa”. (Metropolia AMK Opetussuunnitelma 2013.)



Taide ei synny vain minun tarpeistani vaan on välineenä yhteisön palveluksessa. Se voi olla jotain mikä tapahtuu yhdessä yhteisön kanssa, tai jotain, mitä tehdään juuri tiettyä kohdeyleisöä varten. Tärkeintä on, että läsnä on aina ajatus ihmisistä joiden myötävaikutuksesta taide syntyy.
(Työpäiväkirja 9.4.2013 Minttu)



Suomessa hyvinvointialalla taiteen soveltavia menetelmiä hyödynnetään yhä enemmän (Malte-Colliard & Lampo 2013, 5). Taiteen merkitys hyvinvointialan näkökulmasta tulee esiin itsensä toteuttamisen, osallistumisen ja yhdessä olemisen kautta (Kuhmonen 2008, 8). Elämästä pudonnut kuva -projektissa työskenneltiin taiteen ja sosiaalialan rajapinnalla juuri edellä mainittujen merkitysten kanssa. Soveltavan teatterin avulla projektiin osallistujat pääsivät kokemaan osallisuutta ja tuomaan esiin omaa ääntään tekijänä, ei pelkästään kokijana. Toiminta antoi osallistujille mahdollisuuden jakamisen kokemiseen yhteisen tekemisen äärellä ja teki samalla heidän yksilöllisyyttään näkyväksi kunkin osallistujan oman tarinan kautta. Ajatus koko toiminnan takana oli, että iästä riippumatta ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja tarve tuntea että on erityinen. Tälle näkyväksi tulemiselle taide loi tilan (Häkämies 2013, 10). Tässä projektissa ikäihmiset kokivat tuon tilan olleen arjestaan kohotettu, uusi ja erilainen. Nuorillekin taiteen tila oli mahdollisuus uudenlaiseen, arjesta poikkeavaan olemisen tapaan. Taide antoi tässä projektissa niin ikäihmisille kuin nuorille tilan sanoittaa alueita, joihin sanat eivät taivu (Häkämies 2013, 10).

Ohjaajien aiempi sosiaalialan tuntemus mahdollisti sen, että Elämästä pudonnut kuva -projektissa taide tuli osaksi sosiaalialan työn ennaltaehkäisevää ja korjaavaa kontekstia. Ikäihmisten kohdalla toiminta paikantui ennaltaehkäisevään työhön, osallisuuden tukemiseen. Toiminta työpajassa kutsui koolle ja antoi tilaa, aikaa sekä mahdollisuuden jakaa ja liittyä toisiin. Soveltavan teatterin menetelmät todistivat soveltuvuutensa myös nuorten kuntouttavassa hoito- ja kasvatustyössä. Menetelmät toivat uusia toimintamalleja jo olemassa olevien rinnalle ja synnyttivät uudenlaisia vuorovaikutuksen rooleja nuoren ja häntä ohjaavan aikuisen välille.



Ohjaajana tarjoan ne olosuhteet, joissa on turvaa ja tilaa leikille ja luovuudelle – mielikuvittelu voi alkaa, arjen taidetta ja oivaltamisen iloa voi syntyä. Taide itsessään on arvokasta ja kaikkien etuoikeus.
(Työpäiväkirja 9.2.2013 Päivi)

Teatteri-ilmaisun ohjaaja

Teatteri-ilmaisun ohjaaja on monipuolinen draaman ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat soveltavan teatterin eri työtavat, ryhmien ohjaaminen sekä työskentely monialaisissa yhteistyöprojekteissa. Osaamisen keskiössä ovat teatterityön perustaidot: ohjaaminen, käsikirjoittaminen ja esiintyjyys sekä näiden soveltaminen taiteellisena toimijana erilaisissa toimintaympäristöissä. Työpaikkoja teatteri-ilmaisun ohjaajille tarjoavat esimerkiksi kulttuuriorganisaatiot, ammatti- ja harrastajateatterit, yhteisöt ja yhdistykset, projektit ja julkisen sektorin laitokset (kuten museot, päiväkodit, koulut, sosiaali- ja nuorisotoimi), ilmaisukasvatusta antavat tahot, yritykset (kehitystehtävät) tai oma yritys. Draaman työvälineet ovat jo keskeisessä osassa mm. osallistavan kaupunkisuunnittelun, sosiaalialan, taidekasvatuksen, syrjäytymisen ehkäisyn, teattereiden yleisötyön ja kulttuurien välisen yhteistyön hankkeissa. (Metropolia 2013a; Metropolia AMK Opetussuunnitelma 2013.)



Näyttelyssä seitsemän nukkea edustivat seitsemää erilaista elämäntarinaa.

Soveltava teatteri

Soveltava teatteri on nimensä mukaisesti teatterin keinojen soveltamista teatterin ulkopuolisissa ympäristöissä, erilaisissa yhteyksissä sekä erilaisten ihmisten kanssa. Soveltavan teatterin keinoja voidaan hyödyntää myös teattereissa esim. yleisötyön muodossa, jolloin se vahvistaa yleisön ja taiteen kohtaamista ja keskinäistä vuoropuhelua (Metropolia 2013b). Tästä soveltavassa teatterissa on kyse: vuorovaikutustilojen luomisesta ja ihmisten osallisuuden mahdollistamisesta. Soveltavan teatterin tekijyyteen liittyy kontaktissa oleminen moneen suuntaan: ihmiseen, ympäröivään maailmaan, itseensä ja taiteeseen.

”Teatteri ja draama yhteisössä/soveltava draama/soveltava teatteri – näitä termejä käytetään toistensa synonyymeinä. Muista poiketen soveltava teatteri -termiä käytetään myös laveammassa merkityksessä, lähinnä ammattikorkeakoulujen kontekstissa. Silloin sillä viitataan ylipäänsä ryhmä- ja prosessikeskeiseen teatteritoimintaan, yhtälailla esittävässä kuin osallistavassa teatterissa.” (Koskenniemi 2007, 11).

Elämästä pudonnut kuva -projektissa teatterin keinoja sovellettiin sosiaalialan työssä ikäihmisten ja sijoitettujen nuorten parissa. Tässä projektissa soveltavan teatterintekijä oli tulkkina taiteen ja ihmisen välillä, ja tätä kautta osallistuja saattoi liittyä toiseen ihmiseen ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tulevaisuudessa yhteiskuntamme tarvitsee osaajia, joiden tavoitteena on yksilöiden ja sitä kautta yhteisön hyvinvoinnin kasvattaminen ja jotka pystyvät toimimaan eri alojen rajapinnoilla ja rakentamaan siltoja eri alojen välille. (Metropolia 2013b.)



Näyttelyssä sai tulla osaksi ikäihmisten ja nuorten tarinoita astumalla sisään suureen teokseen.

Projektin kulku



Täytyy luottaa. Sitä se on.
(Työpäiväkirja 30.1.2013 Minttu)


Intuitiolla ja siihen luottamisella on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka projekti sai alkunsa ja kuinka se lopulta tuli kulkemaan. Hetkeen luottaminen on ollut lähtökohtana läpi koko prosessin niin ohjaajien omissa työpajaosuuksissa kuin heidän yhteistyössäänkin. He ovat tutkineet intuitiota taiteen tekemisen asenteena jo aiemmin teatteri-ilmaisun ohjaajaopintojensa yhteydessä mm. Teatterityö produktiossa -opintojaksolla. Intuitioon eli vaistonvaraiseen tajuamiseen liittyy halu antaa tarinan tapahtua ja kuitenkin kantaa vastuu myös omasta osuudesta (MOT Kielitoimiston sanakirja 2013). Intuitio on tunne siitä, mihin suuntaan mennä, liikettä maailmankaikkeuden mukana sekä vuoropuhelua sen kanssa. Se on hetkessä voimakkaasti kiinni olemista, hengitystä ja luottamusta. Se on merkkien lukua. Intuition myötä asioille tulee tarkoitus ja jonkinlainen tunne jatkumosta. Prosessi on merkittävässä osassa tämänkaltaisessa työskentelyssä. Ajalehtiminen on osa taiteellista prosessia, matkan tekoa päämäärättömästi ja sattumanvaraisesti tutkien, ihmetellen, kokeillen ja ympäröivää maailmaa ja itseään havainnoiden (Koskenniemi 2007, 47-48).


Taiteen tekeminen ja sen soveltaminen sosiaalialalla on tällä hetkellä hyvin ajankohtaista. Siihen liittyen on ollut ja on tälläkin hetkellä Suomessa meneillään erilaisia hankkeita ja projekteja. Esimerkkejä tällaisista projekteista ovat mm. Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen ja Laurea AMK:n sosiaalialan koulutusohjelman yhteistyönä toteuttama Voimaa taiteesta -hanke sekä Helsingin, Jyväskylän, Lahden ja Turun yhteinen Osaattori-hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa taiteilijoiden työmahdollisuuksia ja tarjota samalla vanhuspalveluyksiköihin kulttuuria ja taidetta. Kummankin hankkeen tarkoituksena on ollut viedä taidetta osaksi sosiaali- ja hyvinvointialaa ja etsiä ja tutkia taiteen eri sovellettavuuksia näissä yhteyksissä. Tämänkaltaisten hankkeiden käytännön kokemuksen ja erilaisten tutkimusten avulla on voitu osoittaa, että kulttuuri ja taide edistävät ihmisten hyvinvointia. Taiteen soveltavien menetelmien avulla voidaan kasvattaa ihmisten sosiaalisia taitoja ja lisätä itsetuntemusta. Sosiaalialalla ollaan jo menossa vahvasti kohti luovia toimintamalleja, ja teatteri-ilmaisun ohjaajat voivat soveltavan teatterin ammattilaisina vastata siihen. (Voimaa taiteesta; Osaattori.)

Elämästä pudonnut kuva -projektissa työskenneltiin taidelähtöisin menetelmin sosiaalialan työssä. Projekti synnytti konseptin Elämästä pudonnut kuva, jonka kantavia ajatuksia ovat taiteilijan tehtävä välittäjänä sekä vastalahjaisuuden taide. Vastalahjaisuudessa on kyse siitä, että sinä näytät minulle jotakin ja minä näytän sen sinulle takaisin. Näin voit tarkastella tuota asiaa pienen välimatkan päästä. Taiteilija toimii vastalahjaisuudessa välittäjänä antaen asialle uuden muodon. Elämästä pudonnut kuva -projektissa tämä tarkoitti sitä, että työpajaan osallistujat kertoivat paloja omista tarinoistaan, ohjaajat kuulivat nämä tarinat, ottivat ne vastaan, ja prosessien lopputulosteessa kertoivat nuo tarinat takaisin omalla tavallaan taiteen keinoin. Tarinat saivat uuden muotonsa ohjaajien oman taiteilijuuden kautta. Tuon taiteilijuutensa kautta ohjaajat välittivät kuulemansa tarinat osallistujille takaisin ja antoivat näin osallistujille mahdollisuuden päästä tarkastelemaan omia tarinoitaan toisen ihmisen silmin pienen välimatkan päästä. Tästä sai alkunsa tässä konseptissa välittäjänä olemisen käsite. Vastalahjaisuudessa ohjaaja on välittäjä. Hän on sekä tarinan välittäjä, että välittää osallistujasta ja on kiinnostunut hänestä.



”Vastalahjaisuuden tarkoituksena on näyttää sinusta, sinun tarinastasi, jotain minun, tarinan välittäjän, silmiini erityistä.”
- Minttu ja Päivi, Elämästä pudonnut kuva

Miten minä sinut näen – kuvauksessa kuvattava saa mahdollisuuden nähdä itsensä toisen silmin.

Voimme kai jokainen jossain vaiheessa elämäämme tunnistaa sellaisen hetken, jolloin olemme menettäneet itsellemme jotakin rakasta, ja kenties ymmärtäneet vasta sitten tuon menetyksen suuruuden. Se, miten päädyin työskentelemään soveltavan teatterin keinoin juuri ikäihmisten kanssa, sai alkunsa tällaisesta hyvin henkilökohtaisesta syystä. Minulle tuli tarve tehdä teko, jolla voisin ehkä hyvittää jotakin. Kaikki alkoi sellaisesta vahvasta tunteesta, että tähän suuntaan minun täytyy nyt lähteä. Jos Päivi ei olisi luottanut minun laillani siihen tunteeseen, en olisi ehkä uskaltanut muuttaa suunnitelmiamme ja lähteä työskentelemään ikäihmisten pariin, joiden kanssa en aikaisemmin ollut työskennellyt. Kun ajattelen mitä kaikkea opin ihmisenä ja ohjaajana prosessin aikana, niin voin olla vain kiitollinen. Tämä prosessi on ollut yksi merkityksellisimmistä asioista, mitä olen koko opintojeni aikana kohdannut. Se, että syyni lähteä tähän prosessiin oli henkilökohtainen, on vaikuttanut merkittävästi siihen tasoon, jolla olen ikäihmisten kanssa työskennellyt. Olen oikeasti halunnut kuulla ja antaa aikaani. Kun yhteistyö Lahden Lähimmäispalvelu ry:n kanssa lähti liikkeelle, tuntui hyvältä, että taidelähtöisille menetelmille oli myös tilausta sosiaalialalla.
- Minttu Häkkinen


Työssäni nuorten parissa yritän löytää ratkaisuja heidän arkensa haasteisiin ja konkreettisiin tilanteisiin kuten vaikkapa kiusatuksi tulemiseen. Soveltava teatteri on avannut minua ajattelemaan teatteriksi ja toiminnaksi. Kohdatessani asioita, joihon nuoret kaipaavat apua, alan miettiä, millaisen muodon asian käsittelylle käytännössä voisi antaa. Draaman keinoin asiaa voi lähestyä fiktion varjolla. Erilaisia ratkaisumalleja voidaan etsiä ja kokeilla yhdessä niin, että nuoret itse voivat osallistua roolin turvin tekemään jonkin asian näkyväksi ja tuntuvaksi. Teatterin soveltamisen taito on antanut minulle keinoja, kättä pidempää asioiden lähestymiseen toiminnassa.
- Päivi Tuki

Työpajat


Projektin työpajaosuudet koostuivat kahdesta eri työpajakokonaisuudesta, jotka toteutettiin ikäihmisten ja sijoitettujen nuorten parissa. Mintun yhteistyökumppanina toimi Lahden Lähimmäispalvelu ry, jonka Lahden Kiveriössä sijaitsevassa toimipisteessä hän työskenteli työpajamuotoisesti viiden ikäihmisen kanssa. Päivi puolestaan työskenteli yksityisessä lastensuojeluyksikössä kohdennetusti kahden nuoren kanssa.

Työpajojen tarkoituksena oli teatterilähtöisin menetelmin antaa tilaa ja aikaa osallistujien omille tarinoille, muistoille ja unohduksille ja auttaa heitä näin tulemaan nähdyksi ja kuulluksi. Näitä muistoja ja tarinoita tutkittiin etäisyyden päästä toiminnassa mielikuvittelun ja leikin kautta. Työskentelyssä käytettiin apuna mm. esineitä, kuvia ja tarinankerrontaa.


Elämästä pudonnut kuva -draamatyöpaja ikäihmisille


Elämästä pudonnut kuva -taidetyöpaja lastensuojeluyksikön nuorille

Ikäihmisten tarinat saivat Elämästä pudonnut kuva -näyttelyssä uuden muodon.

Näyttely raotti paloja sijoitettujen nuorten kanssa läpi käydystä prosessista.

Teatteri-ilmaisun ohjaajan erityisosaaminen

Ryhmänohjaajia taiteilijan identiteetillä

Teatteri-ilmaisun ohjaaja -koulutuksessa painottuu läpi koko opintojen ryhmän kanssa toimiminen niin ohjaajana kuin ryhmän jäsenenä sekä oman toiminnan reflektointi. Tämä opettaa teatteri-ilmaisun ohjaajista ryhmänohjaajia, joilla on valmiuksia lukea ja ymmärtää ryhmää sekä kyky samalla reflektoida ja perustella omaa toimintaansa. Tämän ohella koulutuksessa kulkee rinnalla oman taiteilijuuden tunnistaminen ja sen soveltaminen erilaisissa yhteyksissä erilaisten ihmisten kanssa. (Metropolia AMK Opetussuunnitelma 2013.) Esittävän taiteen koulutusohjelman koulutuspäällikkö Päivi Ketonen onkin sanonut, että ”teatteri-ilmaisun ohjaaja on ryhmänohjaaja taiteilijan identiteetillä”. Tämä on soveltavan teatterin eri toimintamuotojen osaamisen ohella yksi teatteri-ilmaisun ohjaajan erityislaatuisuutta. Teatteri-ilmaisun ohjaaja on ammattitaitoinen ryhmänohjaaja, joka tekee tätä työtä oman taiteilijuutensa kautta ja tuo ryhmätilanteisiin luovan, esteettisen- ja alitajuisen tason (Ketonen 2008, 101).

Elämästä pudonnut kuva -projektissa huomasimme ikäihmisten ja sijoitettujen nuorten kanssa toimiessamme oman teatteri-ilmaisun ohjaajuutemme sisältävän tietynlaista yhtäläistä toiminnan laatua. Tämän laadun avulla mahdollistimme ryhmänohjaajina sen tilan, jossa taide saattoi tapahtua ihmisten kesken. Kyse oli laadusta, osaamisesta, jossa yhdistyi meidän omaan teatteri-ilmaisun ohjaajuuteemme perustuva tapa olla ja toimia ryhmässä annetuissa olosuhteissa. Laadun määrittelemiseen olemme käyttäneet apuna Metropolia Ammattikorkeakoulusta saamaamme tietoa ja oppia. Olemme kuvanneet tämän osaamisen laadullisia tekijöitä seuraavien neljän kohdan avulla:

1 Arvopohja
Arvopohjana on toisen ihmisen arvostaminen, erilaisuuden hyväksyminen sekä tämän kunnioittava ja vastavuoroinen kohtaaminen. Tähän me kasvamme teatteri-ilmaisun ohjaaja -koulutuksemme myötä, kun toimimme erilaisissa ryhmissä ja kohtaamme erilaisia ihmisiä.

2 Sopiminen
Teatteriin ja draamaan liittyy sopimus yhteisestä leikistä, jolloin on lupa astua näkymättömän rajan yli johonkin, jossa kaikki on mahdollista yhteisen leikin varjolla. Sopimukseen liittyy luottamus ryhmänohjaajan ja osallistujan välillä. Teatteri-ilmaisun ohjaajan erityisosaamista on tässä yhteisessä leikissä johdattelijana toimiminen soveltavan teatterin eri menetelmiä hyödyntäen.

3 Ryhmänohjaajuus
Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaitoa on ryhmädynamiikan ymmärtäminen ja nopeidenkin ratkaisujen tekeminen ryhmästä tulevien impulssien johdattamana. Ohjaajuuteen liittyy kysyminen, ehdottaminen ja toimiminen ryhmässä hetkeen luottaen. Se on herkistymistä ihmisen kohtaamiselle, ohjaajana itsensä huokoiseksi tekemistä ja vuorovaikutusta.

4 Taiteilijuus
Meillä on halu ja kyky nähdä taidetta ympärillämme. Osaamme ajatella teatteriksi, ja huomaamme arjen dramaturgiaa elämän pienissä hetkissä. Kykenemme kuromaan asioita yhteen, hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään kauneutta ympäröivissä asioissa. Taiteen keinoin voimme tehdä tutusta ja arkipäiväisestä asiasta erityisen.

Merkityksellisintä minulle tässä projektissa on ollut se, että olen pystynyt mahdollistamaan ikäihmisten kanssa sellaisen tilan, jossa heidän kanssaan on voinut syntyä niitä pieniä luovia liikahduksia, jotka ovat herättäneet heissä jotakin uutta. Ottaessani näitä haparoivia ensiaskeleitani, tajuan, että se on hyvä niin. Tällainen minä olen. Näin minä tätä työtä haluan tehdä. Nämä arvot ovat minun tekemisessäni tärkeitä. Voin ajaa vain sellaista asiaa johon uskon. Minä todella uskon siihen, että jokaisen ihmisen tulisi saada tuntea itsensä erityiseksi omana itsenään. Me olemme oikein juuri sellaisina kuin olemme. Jos voin jotenkin omalla työlläni edistää sitä, että voin auttaa muita ihmisiä tuntemaan niin, olen oikealla alalla.
- Minttu Häkkinen


Ryhmänohjaajana tehtäväni on varjella erilaisuutta. Pyrin vaalimaan tätä. Samuus ei ole tavoittelemisen kohteena eikä yhteisöllisyyttä voi vaatia päämääränä (Koskenniemi 2007, 15). Kun hyväksyn sen, ettei toinen asetu koskaan täysin määriteltäväksi, voin kohdata toisen ihmisen (Krappala & Pääjoki 2004, 13). Yhteisen luovan toiminnan äärellä nämä kaksi nuorta, joiden kanssa työskentelin, ovat alkaneet tutustua toisiinsa omilla ehdoillaan kuin huomaamatta. Se on merkityksellisin asia, jonka tässä prosessissa olen saanut kokea. Ne spontaanit vuorovaikutuksen hetket, joita heidän välillään nyt heidän arjessaan todistan, kahden erillisen ja erilaisen ihmisen, ilahduttavat minua. Tarinoita todesta ja sadusta on syntynyt.
- Päivi Tuki

Elämästä pudonnut kuva -näyttely


Näyttely, joka kertoi tarinan.

"Näyttely on vastalahjamme työpajaan osallistujille. Saimme heiltä lahjaksi palan tarinaa ja nyt kerromme tuon tarinan heille takaisin, omalla tavallamme, syvällä kunnioituksella ja arvostuksella heitä kohtaan. Toivomme, että he voisivat nähdä itsensä yhtä erityisinä kuin me heidät näemme.”
- Minttu ja Päivi, Elämästä pudonnut kuva

Elämästä pudonnut kuva -näyttely oli elämyksellinen teos, joka koostui eri tahoilla työstetyistä osista muodostaen kuitenkin myös yhtenäisen kokonaisuuden. Näyttelyssä oli teoksia, jotka olivat syntyneet työpajoissa, kuten jokaisen osallistujan itse Purkkitekniikalla tekemät Koko maailma purkissa -teokset sekä teoksia, jotka olivat syntyneet työpajojen jälkeen vastalahjaksi työpajaan osallistuneille, kuten videoteokset ja puiden oksilta löytyneet Lapsuuden muisto - ja Unelmien huone -pesät. Kun ikäihmisten ja nuorten maailmat tuotiin yhteen, näyttely alkoi muodostaa myös aivan omaa tarinaansa, ja siitä syntyi esimerkiksi teos Mummon mökki, jolla oli kaksi yhtäaikaista merkitystä: prosessiin osallistuneille nuorille se oli kuvitelmien noidan pesä ja ikäihmisille taas muistojen mummon mökki.

Siihen, että lopputuloste syntyi juuri näyttelyksi, vaikuttivat erilaiset asiat. Sen tärkeimpänä lähtökohtana oli muoto, ajatus teoksesta, jonka sisään voisi astua kuin tarinaan. Toinen tärkeä tekijä oli tila, tässä tapauksessa galleria, jonne tahdottiin koota paloja prosesseista teatterillisin keinoin unohtamatta kuitenkaan galleriatilan ominaislaatua. Muodon ja tilan ajattelun rinnalla kulki läpi koko prosessin ajatus installaatiomuodon tutkimisesta sekä kysymys siitä, kuinka teoksen voisi herättää henkiin. Lopputulos olikin yhteensulautuma näistä kahdesta: elämyksellinen näyttely oli moniosainen installaatio, jonka osia (teoksia) herätettiin henkiin Elävän Gallerian viikolla näyttelyn museodraamaosuudessa.

Näyttelyn rakennuksessa oli koko ajan mukana ajatus tarinan sisällä kulkevasta kokijasta. Sitä rakennettiin kokijan silmin ja korvin. Apuna näyttelyn rakentamisessa oli teknis-taiteellinen työryhmä, joka koostui tulevista ja jo valmistuneista teatteri- ja esitystekniikan ammattilaisista. Ville Huupponen vastasi näyttelyn valaistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta, Lasse Harmainen toimi äänisuunnittelijana ja vastasi näyttelyn äänitekniikasta ja Mikko Ruotsalainen vastasi nettisivuista, videotekniikasta sekä toimi tekniikan ja tuotannon yleismiehenä. He vastasivat yhdessä näyttelyn teknillisestä toteutuksesta ja toivat lopputulokseen mukanaan myös omaa taiteellista näkemystään. Lopputulos oli koko monialaisen työryhmän taiteellinen yhteistyö, joka sisälsi visuaalisia, tilallisia ja esityksellisiäkin elementtejä.

On näyttelyn rakennusviikko. Tuntuu siltä niin kuin syksyisin kun kulkee kävelytiellä tai puistossa ja on kova tuuli. Tuuli pyörittää hiuksia ja joka puolella ilmassa lentää puista pudonneita lehtiä. Tuntuu siltä että koko maailma on ympärillä. Jos vähän nopeuttaisi vauhtia ja lähtisi juoksuun voisin nousta ilmaan – ja lähteä lentoon.
(Työpäiväkirja Minttu 25.2.2013)

Näyttely täynnä elämästä pudonneita tarinoita.

Vieraskirjaa ja näyttelyvieraiden kokemaa

(Elämästä pudonnut kuva -näyttely Lahden Galleria Oyoy:ssa 2.3.-17.3.2013)



Kiitos ihan hirveästi.

Iso projekti. Tärkeä projekti. Koskettava projekti.

Kiitos puhuttelevasta, lämpimästä näyttelystä.

Aivan mahtava kokemus, syvälle tunteisiin sukeltava iki-ihana elämys! --- Itkua pidätellen kuunneltiin, koettiin ja saatiin matkaevääksi mietittävää. Aina olisi maltettava pysähtyä kuuntelemaan, mikä olikaan se minun tarinani.

Oli hyvää suklaa munaa.

Elämästä pudonnut kuva on sellaista ihmisyyttä, jota kaikkien kannattaisi käydä kokemassa ja ottamassa vastaan. Kiitos vielä!

Viipyä voisi vaikka kuinka pitkään, olisi ihanaa maata lattialla, olla vain ja nauttia.

Oyoy:n näyttely oli ihastuttava. Tässä kovassa maailmassa on aivan ihanaa päästä kauneuden ja hyvyyden piiriin. Yhteys lastensuojelun lapsiin – vaikka emme heitä nähneetkään – syntyi heidän ajatustensa ja tarinoidensa kautta. Taide on tärkeää kaikille. Kiitos lahjasta, jonka me saimme.

Näyttely vei yleisön tutustumaan maailmaan, jossa jo kerran kerrotut tarinat saivat uuden muotonsa. Näyttelyn avulla työpajaan osallistujat saivat mahdollisuuden hahmottaa omaa työpajaprosessiaan ja jäsentää kokemaansa. Sen tarkoituksena oli antaa työpajoihin osallistuneille mahdollisuus päästä tarkastelemaan omaa tarinaansa pienen etäisyyden päästä.


”Mäkin olen se Rouva Ruusu ja se Runokettu.”
- Näyttelyvieras


Vaikka näyttelyn tarkoitus oli ennen kaikkea toimia vastalahjana työpajaan osallistuneille, olivat vastalahjaisuus ja välittäjänä toimiminen olemassa myös suhteessa näyttelyvieraisiin. Näyttelyssä yksityisestä tuli yleistä, kun siellä olevat tarinat välittyivät näyttelyvieraille, ja he saivat samaistua ja liittyä niihin oman tarinansa kautta. Näissä näyttelyn tarinoissa oli läsnä se, mitä maailmassa oleminen oikeastaan tarkoittaa. (Brandenburg 2008, 19). Näyttely raotti pieniä palasia työpajaprosesseista ja antoi mahdollisuuden pysähtymiselle ihmisyyden äärelle: Keitä me olemme? Mistä me tulemme? Miksi me olemme täällä? Näitä samantapaisia kysymyksiä ovat taiteilijat haastaneet meitä ajattelemaan kautta aikojen. Tästä esimerkkinä ranskalaisen taidemaalari Paul Gauguinin maalaus D'ou venons-nous? Que-sommes-nous? Ou allons-nous? (Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?). Nämä ikiaikaiset kysymykset ruokkivat tarinavarantoamme ja saavat meidät kertomaan ja liittymään tarinoihin yhä uudestaan ja uudestaan. (Kinnunnen 2008, 40.)



Näyttely sai kiitollisen vastaanoton. Kun omat nuoreni kävivät Elämästä pudonnut kuva -näyttelyssä, se herätti heissä ajatuksia projektissa mukana olleiden ikäihmisten elämäntarinoista. He halusivat lähettää ”mummoille” terveisiä ja totesivat ikäihmisten ”täydentäneen” näyttelyn. Hetkeksi heillä tuli halu asettua toisen ihmisen asemaan, sellaisen ihmisen, ”joka on elänyt sodan aikaan”. Yhteys nuorten ja ikäihmisten välillä oli olemassa näyttelyn kautta vaikka he eivät kohdanneetkaan fyysisesti. Se oli olemassa ajatuksina ja tarinoina.
- Päivi Tuki

Elävä Galleria


Elämästä pudonnut kuva -näyttelyyn liittyi museodraamaosuus Elävä Galleria, joka toteutettiin näyttelyn viimeisellä aukioloviikolla. Elävässä Galleriassa tarinat teosten takaa tulivat näkyviksi, kun näyttely heräsi eloon esityksellisin keinoin ja tuli yhä lähemmäksi kokijaa. Prosesseista syntyneistä pienistä esityksellisistä paloista koottiin noin puoli tuntia kestävä kokonaisuus, joka kulki vaellusdraaman muotoisesti galleriatilassa näyttelyn keskellä. Kyse ei ollut pelkästä näyttelyn inspiroimasta teatteriesityksestä, vaan esityksen tarkoitus oli nimenomaan avata kokijalle lisää siitä, kuinka näyttely oikein rakentui. Esitys sisälsi työpajoissa syntyneitä tekstejä, tarinoita, pieniä esityksellisiä hetkiä ja ohjaajana olemisen kokemuksia työpajaprosesseista.



Ohjaajina olimme itse paikalla näyttelyssä koko sen aukioloajan. Toimimme näyttelyoppaina ottamalla jokaisen vieraan vastaan toivottamalla hänet tervetulleeksi ja antamalla lukuohjeet näyttelyn tutkimiseen. Oppaan roolimme oli kevyesti arjesta kohotettu, tietoisesti tarinaan johdatteleva ja tunnelmaa kannatteleva. Kohtasimme kaikki näyttelyvieraat henkilökohtaisesti ja heidän niin halutessaan kerroimme lisää tarinoita teosten takaa.
- Päivi Tuki



Elävän Gallerian esityksissä ohjaajat toimivat sekä oppaina että esiintyjinä. Oppaina he johdattelivat yleisön matkalle näyttelyn sisään. Esiintyjinä he kertoivat tarinoita. Heidän ilmaisunsa oli pudotettua ja teki näin tarinoiden toden ja sadun rajasta häilyvää. Syntyi hienovaraisia tuokioita, joiden aikana tilan intiimiys synnytti vuorovaikutuksellisia, herkkiä kohtaamisia yleisön ja esiintyjien välillä. Esitys sisälsi työpajoihin osallistuneiden tarinoita esimerkiksi pienen runomatinean sekä animaation muodossa. Se piti sisällään myös ohjaajien omaa ääntä, omakohtaisia kokemuksia siitä, miltä tuntui olla osana tätä prosessia ja tutustua mukana olleisiin ihmisiin. Kahdessa esityksistä oli mukana myös ikäihmisten ryhmä, joka esitti oman pienen esityksensä osana Elävää Galleriaa. Heidän esiintymisensä ja mukanaolonsa kosketti rohkeudessaan.



Kerron teille tarinan eräästä lapsesta, jonka kattoikkunasta näkyivät tähdet. Sellaisen lapsen minä kerran tunsin. Tunsin minä erään toisenkin. Hänen nimensä oli Näkymätön. Hänellä oli punainen tukka ja hän oli sisältään tulta. Hänellä oli paljon ystäviä eikä hän pelännyt, jos hänelle sanoi ei. Jos häntä syytti, sitä näkymättömämmäksi hän muuttui. Mutta jos hänet sai nauramaan, sellaista vatsanpohjasta asti kumpuavaa naurua, hän tuli näkyvämmäksi taas.
(Työpäiväkirja 26.2.2013 Päivi)

Museodraama

Museodraama on yksi soveltavan teatterin laji, joka on ollut osana teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutustamme. Se on hyvin lähellä teattereissa tehtävää yleisötyötä ja jonkin määritelmän mukaan se voidaan myös laskea osaksi sitä. Yleisötyön käsitettä käytetään kuitenkin yleisemmin teatterin kontekstissa ja museodraaman käsitettä museoympäristössä. Museodraaman yksi merkittävin tarkoitus on auttaa kokijaa näkemään enemmän. Museodraamassa teatteri on välityskeino ja esiintyjät välittäjiä. Esiintyjät ikään kuin siirtävät materiaalia toisen taiteenlajin välityksellä yleisölle. Museodraamalla ei yritetä antaa valmiita vastauksia, tulkintatapoja tai mielipiteitä, vaan sillä halutaan avata kokijan maailmaa ja auttaa häntä näin löytämään oma tapansa nähdä. Se voi esimerkiksi tuoda lähemmäksi taidenäyttelyn tematiikkaa ja auttaa avaamaan taiteilijan näkemyksiä tai niin kuin meidän tapauksessamme kertoa jotain lisää prosesseista ja tarinoista teosten takaa. (Häkkinen 2012.)



Elävässä Galleriassa mummonukke muisteli nuoruuden unelmiaan.

Yhteenveto



Tämän projektin myötä voidaan todeta, että teatteri-ilmaisun ohjaajan erityisosaamisella sekä ryhmänohjaajan ammattitaidolla on tilausta, ja se lunastaa paikkansa sosiaalialan kentällä. Teatteri-ilmaisun ohjaajan tekemisen laadussa, ohjaajana olemisen tavassa, on sellaista, mikä sopii sosiaalialan ihmisläheiseen työhön. Elämästä pudonnut kuva -projektin myötä taidelähtöiset menetelmät tulivat osaksi lastensuojeluyksikön arkea, ja soveltava teatteritoiminta tulee jatkumaan tämän projektin myötä yksikön toiminnassa. Ikäihmisten kanssa tehty työskentely koettiin positiivisena ryhmän sekä Lahden Lähimmäispalvelu ry:n puolesta. Soveltavaa teatteria halutaankin jatkossa hyödyntää yhdistyksen ikäihmisille suunnatussa toiminnassa.

Projekti synnytti konseptin. Se on käyntikortti, jolla lähestyä työelämää konkreettisen esimerkin avulla. Konseptiin liittyy olennaisesti ajatus vastalahjaisuuden taiteesta sekä ajatus taiteilijan tehtävästä välittäjänä. Konseptin ideana on, että taiteilijana saan kohdata sinut, tutustua sinun tarinaasi, ja tästä kohtaamisesta annan sinulle takaisin vastalahjan, kerron sinulle sinun tarinasi takaisin uudessa muodossa, teoksena, tekona. Tarkoituksena on näyttää sinusta, sinun tarinastasi, jotain minun, tarinan välittäjän, silmiini erityistä. Tässä projektissa konsepti piti sisällään työpajaosuuden sekä näyttelyn. Työpajassa teatterilähtöisin menetelmin osallistujat saivat ohjaajan mahdollistamaa tilaa ja aikaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Näyttelyssä ohjaaja oman taiteilijuutensa kautta antoi taiteen keinoin uuden muodon työpajassa kuulemillensa tarinoille. Näin työpajaan osallistuja pääsi tarkastelemaan omaa tarinaansa välimatkan päästä. Tätä konseptia on jatkossa mahdollista soveltaa erilaisissa yhteyksissä ja erilaisten ihmisten kanssa.

Näkyväksi tekeminen ja osallisuus toteutuivat työpajaprosesseissa, joissa yhdessä tekeminen nousi molemmissa ryhmissä saadun palautteen perusteella merkityksellisimmäksi asiaksi osallistujille. Elämästä pudonnut kuva –projektissa taiteen keinoin työskentely auttoi osallistujia hahmottamaan sitä keitä he ovat ja teki heitä näkyvämmiksi itselleen ja muille. Ryhmässä sai mahdollisuuden toisten tarinoihin liittymiseen ja osallisuuden kokemiseen. Ryhmässä työskentely ja jakaminen mahdollistivat yhteisöllisyyden kokemista. Näyttely oli työpajaan osallistuneille paikka, jossa omaa prosessia pääsi tarkastelemaan taiteen välityksellä, installaatioiden äärellä. Näyttely kertoi heidän tarinansa uudessa muodossa. Näyttelyvieraille näyttely antoi mahdollisuuden oman tarinan tarkasteluun näihin tarinoihin liittymällä.

Projekti antoi tekijöilleen tuntumaa työelämässä taidelähtöisesti toimimisesta ja toi näkyväksi omaa ohjaajuutta, taitelijuutta ja tekemisen laatua. Yhteisötaiteilijoina toimiminen sosiaalialan kentällä auttoi ymmärtämään kuinka yhdistää kahta eri osaamisalaa, sosiaalialan- ja teatteri-ilmaisun ohjaajan -koulutusta. Vaikka nämä koulutukset ovat eri aloilta niin ne täydentävät tutkinto- ja työpareina toisiaan. Sosiaalialalla annetaan jo opetusta luovien toimintatapojen käytöstä sosiaalialan työssä. Pitäisikö siis teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen vastata tähän ja lisätä sosiaalialan opetusta osana opetussuunnitelmaansa? Tähän on vaikea tyhjentävästi vastata, kysyä sen sijaan voi aina. Tämän projektin myötä on tullut kuitenkin selväksi, että kun työskentelee taiteen keinoin ihmisten parissa on tiedostettava taiteen voima. Taide liikuttaa tunteita, paljastaa ja tekee ihmistä näkyväksi. Lisäksi kun työskentelee ihmisten kanssa, on tunnettava erilaisten ihmisten erityistarpeet, jotta voi vastata niihin oikealla tavalla. Ja lopulta kuitenkin on kyse vain ihmisenä ihmiselle olemisesta – ja sehän on kaikkein tärkeintä.

Se, että sain jakaa heidän kanssaan palan tarinaa, maailmaa, elämää. Se, että sain tutustua heihin ja jakaa heidän kanssaan hetken, jonka tulen muistamaan aina. Se, että sain kohdata heidät. Se, että olen saanut kasvaa ohjaajana heidän ansiostaan. Se, että asiat loksahtelivat kohdilleen. Se, että olen tässä nyt.
(Työpäiväkirja 20.3.2013 Minttu)


Haluan ohjaajana jatkaa näiden nuorten rinnalla elämistä ja työskentelyä heidän kanssaan. Olla tässä pirstaleisessa ja nopeatahtisessa ajassa luomassa heidän kanssaan niitä hitaita tiloja, joissa kontakti ja kohtaaminen voivat tapahtua. Taittaa heidän kanssaan taivalta – nähdä pitkäjänteisesti taiteen ja toisen ihmisen läsnäolon korjaavaa voimaa.
(Työpäiväkirja Päivi)



Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmin kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

- Tommy Tabermann (Maa, 1987)

Lähteet


Asiakaslaki 22.9.2000/812


Brandenburg, Cecilia von 2008. Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä : näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön. Helsinki: Opetusministeriö.


Hohenthal-Antin, Leonie 2009. Muistot näkyviksi : muistelutyön menetelmiä ja merkityksiä. Jyväskylä: PS-kustannus.


Häkämies, Annukka 2013. Osallistavaa taidetta tarvitaan. Teoksessa Katri Malte-Colliard & Marjukka Lampo (toim.). Voimaa taiteesta : malleja taiteen soveltamiseen hyvinvointialalla. Tutkivan teatterityön keskuksen julkaisu. Tampere: Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus, 9-10.


Hänninen, Vilma 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampere: Tampereen yliopisto.


Julkisuuslaki 21.5.1999/621


Koskenniemi, Pieta 2007. Osallistava teatteri : devising ja muita merkillisyyksiä. Vantaa: Opintokeskus Kansalaisfoorumi.


Krappala, Mari & Pääjoki, Tarja 2003. Taide ja toiseus : syrjästä yhteisöön. Helsinki: Stakes.


Kinnunen, Helka-Maria 2008. Tarinat teatterin taiteellisessa prosessissa. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.


Kuhmonen, Pirkko Liisi 2008. Teoksessa: Cecilia von Brandenburg 2008. Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä : näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön. Helsinki: Opetusministeriö, 8-9.


Känkänen, Päivi 2003. Yksinäisyydestä liittymiseen : aikatila elämäkerronnallisessa työssä. Teoksessa Mari Krappala ja Tarja Pääjoki (toim.). Taide ja toiseus : syrjästä yhteisöön. Helsinki: Stakes, 81-89.


Lastensuojelulaki 13.4.2007/417


Malte-Colliard, Katri & Lampo, Marjukka 2013. Voimaa taiteesta : malleja taiteen soveltamiseen hyvinvointialalla. Tampere: Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus.


Savolainen, Miina 2008. Maailman ihanin tyttö : The Loveliest Girl in the World. Helsinki: Blink Entertainment Oy.


Tabermann, Tommy 1987. Maa : runoja matkalle epätoivon tuolle puolen. Espoo: Weilin + Göös.


Vesanen-Laukkanen, Virpi 2003. Satuhahmot omakuvina. Teoksessa Mari Krappala ja Tarja Pääjoki (toim.). Taide ja toiseus : syrjästä yhteisöön. Helsinki: Stakes, 53-64.


Owens, Allan & Barber, Keith 2002. Draama suunnistus : prosessidraaman arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.


Ketonen, Päivi 2008. Kokemuksia psykodraaman ja tarinateatterin pedagogisesta soveltamisesta : kohti sosiodynaamista oppimista. Helsinki: Helsingin yliopisto.



Verkkolähteet


Lahden Lähimmäispalvelu ry 2013. Lahden Lähimmäispalvelu ry. Verkkolähde.

[http://www.lahdenlahimmaispalvelu.fi/lahden_lahimmaispalvelu_ry/]

(luettu 16.4.2013)


Metropolia AMK 2013a. Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Verkkolähde.

[http://www.metropolia.fi/koulutusohjelmat/kulttuuri-ja-luova-ala/esittava-taide/teatteritoiminta/]

(luettu 9.4.2013)


Metropolia AMK 2013b. Soveltava teatteri. Verkkolähde.

[http://www.metropolia.fi/koulutusohjelmat/kulttuuri-ja-luova-ala/esittava-taide/soveltavan-draaman-avaimia/]

(luettu 9.4.2013)


Metropolia AMK Opetussuunnitelma 2013. Esittävä taide, teatteritoiminta. Verkkolähde.

[http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/index.php/fi/16183/fi/33/KE13S1]

(luettu 9.4.2013)


MOT Kielitoimiston sanakirja 2013. Verkkolähde.

[http://mot.kielikone.fi.ezproxy.metropolia.fi/mot/metropolia/netmot.exe?motportal=80]

(luettu 25.4.2013)


Osaattori. Verkkolähde.

[http://www.osaattori.fi/osaattori.html

(luettu 21.4.2013)


Voimaa taiteesta. Hanke. Verkkolähde.

[http://www.voimaataiteesta.fi/index.php?page=tietoa-hankkeesta]

(luettu 21.4.2013)



Julkaisemattomat lähteet


Häkkinen, Minttu 2012. Proseminaarityö, Tietopaketti museoille – Mihin museot tarvitsevat teatteri-ilmaisun ohjaajaa?


Työpäiväkirja Minttu, Elämästä pudonnut kuva –projekti


Työpäiväkirja Päivi, Elämästä pudonnut kuva –projekti